Eri kulttuureissa tatuoinnit on tunnettu jo vuosituhansien ajan ympäri maailmaa.

Nykypäivänä tatuoinnit suuressa suosiossa, tosin jakavat edelleen mielipiteitä.

Itselläni on tatuointeja - ja aion niitä hankkia lisää. Omalla kohdallani ne kertovat elämästä ja niillä on jokin muukin merkitys kuin "Se nyt vaan oli niin nätti kuva". En aio omista kuvistani pahemmin kertoa, en halua tulla tunnistetuksi. Minulla on tatuointeja, jotka liittyvät minulle tärkeisiin ihmisiin ja kuvia jotka kertovat minusta itsestäni. Suurin osa tatoinneistani vaatii tarkempaa selitystä, jotta sen merkityksen ymmärtää ja haluan tulevissakin tatuoinneissani pitää samaa linjaa yllä.

Miksi aloin kertomaan tatuoinneista?

Silmiini osui tuossa jokunen kuukausi sitten Cosmopolitanista Olli Hermanin haastattelu. Haastattelussa hän kertoi elämästään, itsestään ja mielipiteistään. Jutussa Olli kertoi ulkonäköasioista, siitä kuinka hänellä on ripsenpidennykset ja kuinka hän on ottanut esimerkiksi täytettä huuliinsa. Samassa jutussa hän ilmaisi mielipiteensä selkeästi: "On tekopyhää, että esimerkiksi tyypit, joilla on tatuointeja, arvostelevat kauneuskirurgiaa."

Mitä helvettiä?!

Ok, ymmärrän asian siltä kannalta jos ajatellaan ainoastaan niitä ihmisiä, jotka ottavat tatuointeja vain sen kivan kuvan takia. Mutta entäs ne, joiden tatuoinneilla on jokin syvällisempi merkitys? Onko esimerkiksi edesmenneen ihmisen kunniaksi otettu muistotatuointi verrattavissa botox-ruiskeeseen tai silikoneihin? "Mummoni menehtyi ja ajattelin ensin ottaa tatuoinnin hänen lempikukastaan, mutta päätinkin ottaa mummon muistoksi uudet tissit!"

Kyllä mummo nyt on ylpeä! Ainakin tissit töröttää taivasta kohti...

Jos taas puhutaan itse tatuoinneista, en ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat tatuoinniksi kumppaninsa nimen. On se parisuhde kestänyt 5 kuukautta tai 15 vuotta, en näe sitä hyvänä ideana. Eihän sitä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Vaikka ensin kuinka toista rakastaisi, voi jossain vaiheessa huomata ettei ollakaan enää samalla aallonpituudella kuin joskus aiemmin. Eihän mikään tässä maailmassa ole pysyvää (paitsi tatuoinnit aina laserpoistoon asti..). Itse en haluaisi eron jälkeen kulkea exäni nimi tatuoituna ihooni.

Ja puhutaanhan sitä myös siitä karmasta, joka seuraa kumppanin nimen tatuoimisesta nahkaansa. Esimerkkinä vaikka tilanne, jossa naishenkilö oli naimisiinmentyään ottanut miehensä nimen alaselkäänsä. Kumma kyllä, suhde ei sitten kestänytkään ja erohan se tällekin pariskunnalle koitti. Myöhemmin nainen löysi itselleen uuden kumppanin ja on mahtanut olla uudella miehellä ilonpäivät lykkiä uutta naistaan takaapäin kun alaselässä komeilee "URPO FOREVER!"

Ei näin.

En myöskään ymmärrä mikä hinku alaikäisillä on ottaa tatuointeja. Yleensähän siinä vaiheessa ajatellaan vain sitä, kuinka coolia on saada kuva nahkaan, mutta ei ymmärretä sitä ettei se sama kuva ole ehkä ihan niin mahtava kymmenen vuoden päästä. Ei se pieni ja suloinen leppäkerttu näytäkään ihan niin söpöltä enää siinä vaiheessa. Sitten sitä aletaankin miettiä peitekuvaa tai laserpoistoa ja jälkeenpäin vaan kaduttaa koko homma.

Ei niitä tatuointeja kannata hetken mielijohteesta ottaa. Sen kanssa joutuu kuitenkin elämään aika pitkään (ellei sitä kuvaa sitten kuolintoiveenaan halua ottaa) ja parempi olisi olla tyytyväinen kuvaan vielä vuosienkin jälkeen.

Omalla kohdallani olen suunnitellut kuvaa, laittanut sen paikkaan, jonka näen päivittäin ja jos se alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää, kannattaa se idea lingota roskiin. Välillä käy niin, että kuvasta tykkää päivä päivältä aina vaan enemmän ja silloin tietää, että se kolahtaa vielä mummonakin.

Enkä ole joutunut katumaan.